-->

Pitkä viikonloppu Vilnassa

maanantai 28. marraskuuta 2016


Reilu viikko sitten pääsi kivasti irtautumaan arjesta, kun matkattiin Liettuan pääkaupunkiin Vilnaan neljän päivän ajaksi. Saatiin suorat lennot Finnairilta edullisesti ja Airbnb-asunto vanhankaupungin laidalta vielä sitäkin halvemmalla - kelpaa! Vaikka olin etukäteen lukenut, että Vilna on suhteellisen pieni kaupunki ja pitkä viikonloppu riittäisi hyvin siellä oloon, olisin voinut jäädä tutkailemaan pieniä sivukujia ja sisäpihoja vielä ainakin pariksi ylimääräiseksi päiväksi. Ehdottomasti vierailun arvoinen kaupunki myös uudestaan.

Jos kaupunkiloma lähellä kiinnostaa, Vilna on loistava vaihtoehto esimerkiksi Tallinnalle tai Riialle. Lento kesti vajaat puolitoista tuntia ja lentokenttä sijaitsee lyhyen bussimatkan päästä keskustasta. Kiinnostavia ravintoloita ja baareja löytyi mukavasti, useammassa paikassa oli myös mielenkiintoisia sisustuksia ja paikkojen tunnelmaan oli selkeästi panostettu. Kaikenlaiset roikkuvat,  teollisuustyyliset valaisinratkaisut toistuivat melkein poikkeuksetta jokaisessa vähänkään trendikkäämmässä paikassa, viimeisten päivien aikana kyseinen seikka alkoi jo melkein huvittamaan. 
 
Rautatieaseman läheisyydessä, kauppahallia vastapäätä sijaitseva Turgus nousi rennoista illanviettopaikoista suosikiksi. Baaritiskin vieressä ollutta avokeittiötä ympäröi mustat rautakehikot ja baarijakkaroiden istuinosat oli päällystetty kukkakuvioisella plyysikankaalla, niin siistejä kontrasteja.

Itsenäiseksi tasavallaksi julistautunut Uzupis oli todella sympaattinen kaupunginosa, jossa kannattaa ehdottomasti käydä mikäli Vilnaan matkustaa. Olimme suunnitelleet myös lounastavamme eräässä siellä sijaitsevassa ravintolassa, mutta ovelle päästyämme vastassa oli vain "sorry, we're closed today"-lappu. En muuten tiedä, sattuiko meillä vain uskomattoman huono tuuri, mutta tämän lisäksi jopa kahta etukäteen tsekkaamaamme paikkaa ei lopulta löytynyt, vaikka tarkistimme osoitteen moneen kertaan. Ilmeisesti molemmat olivat lopettaneet, mutta eivät olleet ilmoittaneet asiasta missään. 

   
Matkalla vanhastakaupungista Uzupisiin kannattaa kulkea Literatu gatven kautta, jonka varrella seinät ovat täynnä pieniä, muun muassa keraamisia ja metallista valmistettuja taideteoksia.
 


Viimeisenä päivänä tein muutaman täsmäoston Linen Talesilta, jonka maailman pehmeimpien pellavalakanoiden kotiuttamista harkitsin myös pitkään. Lopulta en sitten osannut valita niistä kaikista ihanista väreistä, ehkä hyvä lompakolle. Linen Talesin lisäksi törmäsin muutamaan muuhun kiinnostavaan, todella edukseen erottuvaan liettualaiseen brändiin ja muotoilijaan, joista voisin kirjoitella myöhemmin lisää! 

Jos matkaat Vilnaan, kiertele, ihmettele ja eksy pikkukujille sekä pienille sisäpihoille, joiden portit on jätetty auki. Koska kaikki on kävelyetäisyyden päässä, voi keskittyä vaeltamaan melkein päämäärättömästi ja poiketa sisälle vastaantuleviin paikkoihin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sisällön tarjoaa Blogger.
KYLÄSSÄ © , All Rights Reserved.
BLOG DESIGN BY Sadaf F K.