-->

10 yötä jouluun on

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Maria Vous, Frama Studio Apt  /  Fritz Hansen  /  Wollemi  /  Zetas  /  Lotta Agaton

10 yötä jouluun! Vähän tuntuu, että tippui jossain välissä kyydistä. Vaikka itsenäisyyspäivänä hieman ehtikin päästä joulufiilistelyn makuun ja takana on muutamat pikkujoulut, ei tunnu yhtään, että joulu olisi ihan oven takana. Yritän tässä nyt ottaa siitä kiinni, muun muassa uppoutumalla kauniin tunnelmallisiin kuviin.

Tämä on ensimmäinen joulukuuni Helsingissä ja luulen, että lumettomuus on yksi iso tekijä tässä kadoksissa olevan joulufiiliksen casessa. Kuulemma kotona itärajalla on kinoksia vaikka muille jakaa ja toivon sormet ristissä näin olevan vielä reilun viikon päästäkin, kun suunnataan toisen puoliskon kanssa sinne joulun viettoon. Mutta saisiko niitä kinoksia silti edes pikkuisen tänne eteläänkin, oikein nätisti jos pyytäisi? Ihan koska kunnon talvi ja pakkaset, parasta.

Itsenäisyyspäivän tunnelmissa

keskiviikko 7. joulukuuta 2016


Ihanan rento itsenäisyyspäivä ja pöytä täynnä ruokaa, mitä sitä muuta voisi toivoa.

Pellavaa pedissä

maanantai 5. joulukuuta 2016






Vaikka yleensä kaikessa kiinnostaa ne värittömät vaihtoehdot ("oisko tätä mustana tai harmaana?"), olen huomannut innostuvani yllättävän paljon murretuista roosan sävyistä. Linen Talesin myymälässä Vilnassa ihastuin kovin pellavaisiin tyynynpäällisiin ja erityisesti Ashes of Roses-sävyyn, joka oli kuin tehty kaiken olemassa olevan ja omistamani harmaan kaveriksi. Tyynyissä käytetty eurooppalainen pellava on ihanan paksua ja pehmeää, ovat osoittautuneet jo näin lyhyenkin käytön jälkeen oikein miellyttäviksi. 


/ New linen pillow cases from Lithuanian Linen Tales. The color, Ashes of Roses, is just perfect - even for someone like me, who is always looking for those colorless options. 
Sisällön tarjoaa Blogger.
KYLÄSSÄ © , All Rights Reserved.
BLOG DESIGN BY Sadaf F K.